1950–1960-luvut
Vaikka molemmat tehtaat aloittivat toimintansa 70-luvulla, Tornion tarina alkoi jo edellisellä vuosikymmenellä. Samoin kuin koko Outokummun tarina se alkoi kivestä. Kesällä 1959 sukeltaja Martti Matilainen löysi Veitsiluodon Kein tehtaille johtavan makeavesikanavan läheltä lohkareita, jotka paljastuivat kromimalmiksi. Hän oli työskennellyt Vuoksenniskan Jussarön kaivoksella merenalaisessa malminetsinnässä ja muisti nähneensä vähän vastaavanlaisia kiviä myös kotiseudullaan. Samaa kiveä ne eivät olleet, vaan paljastuivat eurooppalaisittain ainutlaatuiseksi kromimalmiksi. Vuoksenniska hidasteli, ja tutkimustyöhön tarttui Geologian tutkimuskeskus, joka pani tutkimukseen vauhtia. Jo seuravana keväänä kauppa- ja teollisuusministeriö antoi Outokummulle tehtäväksi selvittää kaivoksen perustamisen mahdollisuudet. Yhtiö ryhtyi saman tien tutkimaan myös ruostumatonta terästä. Kromimalmi ei ollut kovin rikasta, mutta ehkä se oli onnikin. Kun se ei sellaisenaan ollut kovin kiinnostava, samalla päätettiin myös seuraavista askelista eli hyödyntää sitä itse vuonna 1964. Kromin tuotanto alkoi muutama vuosi myöhemmin. Kun Kemin puunjalostustus ei kaivannut alueelle ferrokromitehdasta, se perustettiin Tornioon.
Nyt piti sitten rakentaa terästehdas. Outokumpu olisi halunnut sen olemassa olevalle tehdasalueelleen Poriin, mutta paikalliset kampanjoivat Kemi-Tornion puolesta valtiovaltaa myöten. Kerran päätös rakentamisesta Poriin jo tehtiinkin, mutta paikalliset sisuuntuivat ja jatkoivat kampanjointia. Politiikot jättivät periaatteessa päätöksen Outokummulle, mutta valtioneuvosto oli Tornion kannalla. Kun tehtaan rakentaminen Tornioon oli jonkin verran kalliimpaa, toimitusjohtaja Petri Bryk kyseli, että ”kuka maksaa viulut”. Valtion tuesta päätettiin, ja tehdas rakennettiin Tornioon.
Ferrokromituotanto käynnistyi 1968.
1970-luku
Suomessa terästehdas päätettiin samoin vuonna 1973 perustaa lopulta Tornioon. Suunnitelmat olivat valmiina, ja rakentamisprojekti käynnistettiin heti. Jaloteräs- eli JT-projektissa työskenteli parikymmentä henkeä johtajanaan Olavi Siltari. Hanke oli Suomen suurin teollinen hanke. Heti valmistauduttiin laajentamaan ja hallit rakennettiin niin, että kantavia palkkeja ei sijoitettu kohtiin, mistä joskus voitaisiin puhkaista kulkuväylä naapurihalliin. Projektiin hankittiin ulkopuolista teknistä apua suunnitteluun, rakentamiseen ja tehtaan käyttöönottoon saksalaiselta Kruppilta. Yksi vaihtoehdoista oli ollut British Steel – nämä molemmat esiintyvät Outokummun tarinassa myöhemminkin. Outokummun teräsmiehiä kävi opissa Saksassa. Outokumpulaiset ja kruppilaiset kunnioittivat toisensa osaamista, ja saksalaiset saivat todeta, että ”Outokumpu tiesi ja osasi enemmän kuin he olivat arvanneet”. Koulutetun työvoiman tarve oli iso, joten siitä pidettiin jo alusta alkaen meteliä. Ongelma oli ratkeamassa peruskiveä muurattaessa, kun Kemiin kaavailtiin teknillistä koulua ja opistoa. Tornion teräksen nimeksi valittiin nimikilpailun jälkeen ”Polarit”. Kun ensimmäinen teräs saatiin uunista ulos, tehtaan kasvattaminen alkoi välittömästi.
Mexinoxin tehtaan alku oli suoraviivaisempi: Meksikon hallitus perusti Mexinoxin vuonna 1973, jolloin maan talous oli suljettu. Mexinox perustettiin maan ensimmäiseksi ja ainoaksi ruostumattoman teräksen tehtaaksi, ja sitä se on edelleen. Tehdas nousi San Luis Potosíin, joka on Meksikon maantieteellinen keskus. Kun Mexinox aloitti toimintansa vuonna 1976, strategiana oli sulkea rajat kotimaisen tuotannon tukemiseksi, ja ruostumattoman teräksen tuontilupia tiukennettiin. Perinteiset maahantuojat olivat tyytymättömiä, sillä heidän oli pakko ostaa Mexinoxilta pienemmällä voittomarginaalilla. Suljetussa taloudessa lähes kaikki tuontitavarat vaativat hallituksen myöntämän väliaikaisen tuontiluvan. Ensimmäinen kylmävalssaamo valmistui vuonna 1978. Tehtaiden rakennusvaiheessa maailmantalous oli lamassa, jota Outokumpu kuvasi vuosikertomuksesaan ”pahimmaksi toisen maailmansodan jälkeen”. Öljykriisi oli kestänyt vuonna 1975 jo toista vuotta. Pitkälle aikavälille ennustettiin kuitenkin kasvua.
Ensimmäinen valu Tornion terässulatollta 3.5.1976.
1980-luku
Tuotantoa kasvatettiin 1980-luvulla sekä Meksikossa että Torniossa. Meksikossa alku ei ollut helppo, vaikka Mexinox vei 1980-luvulla ensimmäiset tuotteet Yhdysvaltoihin. Silti hallitus nimitti Juan Autriquen Mexinoxin toimitusjohtajaksi arvioimaan, pitäisikö tehdas sulkea vai oliko sillä tulevaisuutta kannattavana liiketoimintana. Vuosina 1985–1986 Meksikon hallitus päätti myydä sellaiset valtion omistamat yritykset, joita ei pidetty välttämättöminä, ja Mexinox oli yksi niistä. Joukko meksikolaisia sijoittajia mukaan lukien Autriquen perhe hankki osan Mexinoxista. Mexinox päätti kehittää oman vähittäiskauppaverkostonsa ja kilpailla perinteisten maahantuojien kanssa: jokainen toimipiste oli oma yksikkönsä, jolla oli oma tulosvastuu, henkilöstö sekä hallinto, mutta kaikki hankkivat ruostumatonta terästä Mexinoxilta. Meksikon ruostumattoman teräksen markkinoilla toimivat siis rinnakkain jakelijat ja Mexinoxin oma vähittäismyyntiverkosto. Tuotanto kasvoi, kun toinen kylmävalssaamo rakennettiin vuonna 1989.
Torniossa laajennusprojekti kulki nimellä Tupla kapasiteetin noston mukaisesti 90 000–100 000 tonniin. Tupla piteni 7–8 vuoden laajennusprojektiksi. Hitaampi eteneminen oli joustavampaa. Isot investoinnit pienensivät tulosta. Kovimpina kilpailijoina pidettiin Avestaa ja Kruppia. Kapasiteettia nostettaessa päätettiin vuonna 1985 luopua myös vuokravalssauksesta, joka oli ostettu Rautaruukilta (nykyisin SSAB): hinta oli korkea, eikä kaikki kehitystyö ollut omissa käsissä. Vuotta myöhemmin keskusteltiin ensimmäisen kerran Avestan ja Tornion yhdistämisestä, mutta aika ei vielä ollut kypsä erityisesti Ruotsissa, jossa hankkeesta peruutettiin vastustuksen vuoksi tiedon vuodettua. Outokummun sijaan Avesta yhdisti voimansa British Steelin kanssa. Tupla saatiin päätökseen vuonna 1988, ja samana vuonna käynnistyi myös oma kuumavalssaamo. Sen vuoden tulos oli niin hyvä, että puhuttiin ”Tuloskummusta” ja ”Suomen teollisuuden tähti-investoinnista”.
Tornion oman kuumavalssaamon vihkiäiset 28.3.1988.
1990-luku
1990-luvulla ruostumattoman teräksen teollisuudessa jatkui yhdistyminen, mikä vaikutti myös Mexinoxiin ja Tornioon. Vuonna 1990 Meksikon hallitus myi Mexinoxin Thyssenille, Acerinoxille ja Autriquen perheelle, jokaiselle 33 %. Mexinox jatkoi laajentumistaan vähittäiskauppaan. Ensimmäinen NAFTA-sopimus allekirjoitettiin vuonna 1994, ja Meksikon hallitus edisti sitä väliaikaisilla taloudellisilla kannustimilla ulkomaankaupan kehittämiseksi. Mexinox päätti perustaa Mexinox Tradingin tuodakseen kuumanauhaa ja hyötyäkseen näistä kannustimista. Jälleen tuotantokapasiteetti kasvoi, kun kolmas kylmävalssaamo aloitti toimintansa vuonna 1996. Kaikki kolme kylmävalssaamo ovat edelleen toiminnassa. Mexinox Tradingin väliaikaiset hyödyt lakkasivat, ja Mexinox päätti koota kaikki vähittäiskaupan haarat päätettiin koota tämän nimen alle. ThyssenKrupp oli yhdistynyt paria vuotta aiemmin, ja vuonna 1997 se ja Acerinox ostivat ulos Autriquen perheen ja jakoivat Mexinoxin suhteessa 90–10. NAFTA:n allekirjoittamisen jälkeen Mexinoxin kaupallinen politiikka muuttui, ja perinteiset maahantuojat kutsuttiin mukaan Mexinoxin vähittäiskauppaverkostoon.
Torniossa ajateltiin, että oli päästy vauhtiin. Laajennukset olivat onnistuneet, tulosnäytöt olivat kovia ja vertailut kilpailijoihin tuntuivat osoittavan, että kilpailun paineet kestetään. Polaritin markkinaosuus Euroopassa oli 10 % ja globaalisti 5 %, ja niiden uskottiin olevan tuplattavissa. Seuraavana vuonna pohdittiin jälleen laajentamista tutulla kaavalla eli tuotannon kaksinkertaistamisella, ja tämäkin projekti sai nimekseen Tupla. Pari vuotta aiemmin yhtiö oli päättänyt keskittyä vahvemmin ruostumattoman teräkseen – tuolloin muita liiketoiminta-alueita olivat kupari, perusmetallit ja teknologia. Kun Tuplaa suunniteltiin, AvestaSheffieldistä oltiin yhteydessä. Vähän aiemmin Avestan tehtaalta oli käynyt vierailijoita Torniossa, sillä Avestassa pohdittiin vanhan kylmävalssauskapasiteetin korvaamista uudella miljoonan tonnin tuotantolinjalla. Keskustelut Outokummun ja AvestaSheffieldin yhdistymisestä keskeytyivät hetkeksi, kun AvestaSheffieldin enemistöomistaja yhdistyi hollantilaisen teräsyhtiön kanssa Corus Groupiksi. Sillä välin Outokumpu teki päätöksen Tornion kapasiteetin tuplaamisesta taas kerran.
Uusi kromikonvertteri terässulatossa vuonna 1995.
2000-luku
Tornion laajennus nousi myös Outokummun ja AvestaSheffieldin yhdistymiskeskusteluihin. Outokumpu halusi määräysvallan, kun taas toinen osapuoli ei ilahtunut yhdestä isosta Tornion laajennuksesta vaan olisi halunnut lähteä tekemään pieniä askelia koko yhdistyneessä yhtiössä. Umpikuja aukesi, kun toinen osapuoli väläytteli Tornion laajennuksen kasvattamista Avestaan suunnitellulla, valssauksen, hehkutuksen ja peittauksen yhdistävällä linjalla, josta Tornion insinöörit olivat jo kuulleet. Yhtiöt pääsivät sopuun, ja yhdistymisestä kerrottiin syyskuussa 2000. Muodostui AvestaPolarit-yhtiö, josta Outokumpu omisti 55 prosenttia ja Corus loput. Vuonna 2002 Outokumpu kertoi ostavansa AvestaPolaritin koko osakekannan, ja siitä tuli jälleen Outokummun liiketoiminta-alue. Tieto herätti hämmennystä, sillä teräksen siirto uuteen yhtiöön oli tulkittu siten, että Outokumpu luopuu teräksestä. Nyt se näyttikin tekevän täyskäännöksen. Outokummun johto sanoi kasvustrategian olevan yhä sama – siihen vain pyrittiin nyt uudella tavalla. Tupla oli keritty toteuttaa AvestaPolaritin aikana ja uusi linja tunnettiin nyt nimellä RAP. Se vihittiin käyttöön vuoden 2003 alkupuolella. Jälleen kerran hanke oli ollut Suomen suurin ja myös suurimpia Pohjoismaiden teollisuushistoriassa.
Myös Mexinoxissa katsottiin maan rajojen ulkopuolelle 2000-luvulla, jota vaivasi parikin talouskriisiä. Kasvumahdollisuuksia etsittiin Yhdysvalloista, ja sitä varten yhtiössä käynnistettiin projekti New Star. Kyse oli jälleen uudesta terästehtaasta. Tällä kertaa ThyssenKruppin sijoitusvaihtoehdoista yksi oli Alabama Yhdysvalloissa, ja lopulta Mobilen lähelle Calvertiin nousi valtava terästehdasalue, jossa valmistettiin sekä hiili- että ruostumatonta terästä. Tavoitteena kasvattaa markkinaosuutta NAFTA-alueella ja parantaa kustannusasemaa – Outokummun strategiassa oli muuten tuolloin aivan samoja elementtejä, ja Mexinoxista ja Calvertista tuli lopulta strateginen tekijä juuri Outokummulle.
RAP-linja vihittiin käyttöön toukokuun alussa 2003.
2010-luku
Järjestelyt jatkuivat ruostumattoman teräksen teollisuudessa edelleen. ThyssenKrupp päätti keskittyä muihin toimialoihinsa ja myydä ruostumattoman teräksen liiketoimintansa. Outokumpu oli taas päättänyt aikaisemmin keskittyä ruostumattomaan teräkseen. Kaupasta kerrottiin vuonna 2012, ja Outokummusta tuli ruostumattoman teräksen suurin tuottaja, ja Tornion ja Mexinoxin tehtaat tulivat yhteen. Kauppa oli yksi Suomen suurimpia yrityskauppoja.
Kauppa toteutui lopulta aivan vuoden 2012 lopussa, ja uusi ruostumattoman teräksen ykkönen aloitti toimintansa vuodenvaihteessa. Yrityskaupan jälkeen Outokummussa on yhtenäistetty toimintapoja, ja esimerkiksi sekä Mexinoxissa että Torniossa on otettu käyttöön yhtiön uusi toiminnanohjausjärjestelmä. Calvertin tehtaan ylösajo oli vielä kesken. Olennainen osa Americas-liiketoiminta-aluetta oli alusta lähtien Mexinox, joka palvelee Meksion, Yhdysvaltain ja Etelä-Amerikan markkinoita ja tarjoaa palveluita viimeistelystä ja räätälöinnistä tekniseen tukeen. Kauppapolitiikan myllerryksissäkään Outokummun tulos ei ole kiinni yhdestä markkina-alueesta. Maantieteellinen laajentuminen on vahvistanut yhtiötä, jonka tärkeimmät markkina-alueet ovat Eurooppa ja Pohjois-Amerikka.
Uuden yhtiön alkua juhlittiin tammikuun alussa kaikilla yhtiön toimipaikoilla, tässä San Luis Potosíssa.
2020-luku
Outokumpu kertoi uudesta kasvuun keskittyvästä EVOLVE-strategiasta vuonna 2025 ja visiosta olla edelläkävijä materiaaleissa ja teknologioissa, jotka luovat huomista. Visio tuo näkyviin Outokummussa vallitsevan hengen kehittää ja kehittyä. Innovaatiot ja teknologia ovat tärkeä osa Outokummun muutosta. Samalla yhtiön kivijalka ja liiketoiminnan ydin on vastuullinen ruostumaton teräs, jota edustavat sekä Mexinox että Tornio.
Mexinox on saanut palkintoja vastuullisuudesta esimerkiksi veden kierrätyksestä kuivalla alueella, turvallisuudesta ja toimintojen kehittämisestä. Yksikön kapasiteettia nostettiin 2020-luvulla jälleen.
Kun Outokumpu kehitti maailman ensimmäisen vähäpäästöisen ruostumattoman teräksen, Outokumpu Circle Green® -tuoteperheen, sitä valmistettiin ensimmäisen kerran Torniossa. CircleGreen sai alkunsa, kun halusimme saada selville, mikä on pienin mahdollinen hiilidioksidipäästöjen määrä, joka voitaisiin saavuttaa nykyisellä tuotantoteknologialla. Uudessa strategiassa kyse on myös uusista edelläkävijäteknologioista, ja se käsittääkin investointeja ennen muuta teknologiaan, mutta jälleen kerran investointeja on suunniteltu myös Tornioon. Investointi liittyy kustannuskilpailukyvyn parantamiseen Euroopassa. Noin 200 milj. euron investointi uuteen hehkutus- ja peittauslinjaan Torniossa on tarkastelussa.
Muuntautuessamme luotetusta ruostumattoman teräksen toimittajasta vastuullisten ratkaisujen edelläkävijäksi vahvuutemme ovat edelleen osaaminen ja ihmiset.
Circle Greeniä valmistettiin ensimmäisen kerran Torniossa vuonna 2021.