Ihmisoikeuksien kunnioittaminen koko arvoeketjussa
Ruostumattoman teräksen globaalina vastuullisuusjohtajana Outokumpu tunnistaa vastuunsa, kunnioittaa ja edistää ihmisoikeuksia omassa toiminnassaan ja koko arvoketjussaan. Yli 8 000 ammattilaisen voimin yli 20 maassa vaikutuksemme ulottuu Suomen kromikaivokselta ja ferrokromintuotannosta ruostumattoman teräksen tuotantolaitoksiin Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa sekä maailmanlaajuisen raaka-ainetoimitusketjun kautta.
Olemme sitoutuneet kunnioittamaan kaikkien niiden henkilöiden oikeuksia ja ihmisarvoa, jotka ovat toimintamme vaikutusten kohteena joko suoraan tai liikesuhteiden kautta. Sitoumuksemme kattaa taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämisen sekä lähiyhteisöissämme että koko toimitusketjussa.
Outokumpu harjoittaa liiketoimintaa rehellisesti ja kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeusstandardien mukaisesti. Näitä standardeja ovat esimerkiksi YK:n kansainvälinen ihmisoikeuksien julistus ja ILO:n työelämän perusperiaatteet ja -oikeudet. Ihmisoikeusperiaatteemme on kuvattu useissa julkisesti saatavilla olevissa yhtiön politiikoissa. Dokumentit ovat ladattavissa tämän sivun alalaidassa.
Toimitusjohtajalla on ylin vastuu Outokummun ihmisoikeuksien valvonnasta ja vastuista. Konsernin vastuullisuus- ja hankintatiimit tekevät tiivistä yhteistyötä ihmisoikeuksiin liittyvän huolellisuusvelvoiteprosessien (due diligence) liittämiseksi osaksi yhtiön toimintaa tasapainoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Lue lisää huolellisuusvelvoiteprosessista kestävyysraportistamme.
Vaikutusten tunnistaminen ja niihin puuttuminen
Outokummun vastuullisuuden huolellisuusvelvoiteprosessi (due diligence) tarkoittaa ihmisiin ja ympäristöön kohdistuvien mahdollisten ja todellisten vaikutusten tunnistamista ja niihin puuttumista omassa toiminnassamme ja koko arvoketjussamme. Lähestymistapamme kattaa sekä ihmisoikeus- että ympäristöriskit ja on linjassa kansainvälisten standardien, kuten YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden ja OECD:n monikansallisille yrityksille tarkoitettujen ohjeiden, kanssa. Prosessi on jatkuva, ja sen muodostavat selkeät politiikat, vaikutusarvioinnit, riskienhallinta, valitusmekanismit sekä valmiuden tarjota korjaavia toimenpiteitä.
Vastuullisuuden huolellisuusvelvoiteprosessi on keskeinen osa Outokummun vastuullisuusstrategiaa: se suojelee ihmisiä ja ympäristöä ja vahvistaa kilpailukykyämme markkinoilla, joilla vastuullinen hankinta ja läpinäkyvyys ovat entistä tärkeämpiä. Hallitsemalla vaikutuksia ennakoivasti täytämme vastuumme kunnioittaa ihmisoikeuksia ja suojella ympäristöä, vahvistamme sidosryhmien luottamusta, turvaamme toimilupamme ja varmistamme muuttuvien säädösten noudattamisen. Tehokas huolellisuusvelvoiteprosessi vähentää myös toimintoihin ja maineeseen liittyviä riskejä, parantaa toimitusketjujen resilienssiä ja tukee pitkän aikavälin arvonluontia.
Keskeiset ihmisoikeuksiin liittyvät painopisteemme
Vaikutusarvioinnin perusteella olemme tunnistaneet painopisteet, joissa voimme vaikuttaa eniten ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Nämä alueet kuvaavat toimintamme ja arvoketjumme merkittävimpiä vaikutuksia ihmisiin ja yhteisöihin.
Ihmisoikeuksiin liittyvä huolellisuusvelvoiteprosessi kuvana
Painopistealueet
Vastuullinen hankinta toimitusketjun alkupäässä
Keskitymme erityisesti toimitusketjun alkupäähän, jossa ihmisoikeus- ja ympäristöriskit ovat usein merkittävimmät. Tiivis yhteistyö toimittajien kanssa, huolellisuusvelvoiteprosessi ja parannusten edistäminen tukevat meitä toimimaan edelläkävijänä vaikutusten vähentämisessä ja vastuullisten käytäntöjen edistämisessä metallien arvoketjussa.Urakoitsijat ja muut työntekijät toimipaikoilla oman työvoiman ohella
Tunnistamme, että toimipaikoillamme työskentelevät henkilöt – kuten kumppaniyritysten työntekijät – voivat kohdata erityisiä riskejä. Tavoitteenamme on varmistaa kaikille oikeudenmukainen kohtelu ja turvalliset työolosuhteet. Tämä sisältää prosessien vahvistamisen ihmisoikeuksien ja työelämän oikeuksien turvaamiseksi.Oman toiminnan vahvistaminen
Jatkamme huomion kiinnittämistä tärkempiin ihmisoikeuskysymyksiin omassa toiminnassamme. Näitä ovat esimerkiksi työterveys, turvallisuus ja reilut työolosuhteet. Henkilöstö- ja turvallisuustiimit ovat keskeisessä roolissa riskien tunnistamisessa ja hallinnassa politiikkojen, koulutuksen ja seurannan avulla. Tavoitteena on jatkuva parantaminen ja kaikkien liiketoimintaamme liittyvien ihmisten oikeuksien kunnioittaminen.Vaikutukset ihmisiin ja vaikutuksiin puuttuminen
Outokummun ihmisoikeustyö alkoi yhtiön ensimmäisellä vaikutusarvioinnilla vuonna 2021, jolloin tunnistettiin keskeisimmät ihmisoikeusriskit yhteistyössä sisäisten sidosryhmien kanssa. Nämä havainnot loivat perustan ihmisoikeuksiin liittyvälle huolellisuusvelvoiteprosessille (due diligence). Vuonna 2024 toteutimme kattavan arvioinnin omasta toiminnastamme ja päivitimme toimitusketjun olennaisten ihmisoikeus- ja ympäristövaikutusten analyysin. Näiden pohjalta jatkamme merkittävimpien riskien ja vaikutusten käsittelyä konkreettisin toimenpitein ja seuraamme edistymistä kansainvälisten huolellisuusvelvoiteprosessien standardien mukaisesti. Raportoimme edistymisestä vuosittain kestävyysraportissamme.
Olennaiset ihmisoikeusvaikutuksemme
Alla esitetyt olennaiset ihmisoikeusvaikutukset heijastavat sekä Outokummun omaa toimintaa että arvoketjun alkupäätä. Ne on priorisoitu niiden vakavuuden, laajuuden ja todennäköisyyden perusteella.
Ihmisoikeussitoumuksemme
Olennaisten ihmisoikeusvaikutusten tunnistamisen lisäksi Outokumpu on sitoutunut kansainvälisiin periaatteisiin, jotka ohjaavat toimintaamme globaalista. Sitoumukset heijastavat kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja koskevat alueita, joilla toimintamme tai suhteemme voivat vaikuttaa ihmisiin ja yhteisöihin. Periaatteisiin sitoutuminen varmistaa, että toimimme vastuullisesti, suojelemme haavoittuvaisia sidosryhmiä ja edistämme perusoikeuksia liiketoiminnan kaikilla osa-alueilla.
- Kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien kunnioittaminen tarkoittaa kansalais-, poliittiset, taloudelliset ja ympäristöön liittyviä oikeuksia, ja varmistamme, että sidosryhmille on pääsy tehokkaisiin kanaviin huolenaiheiden ilmaisemiseksi tai korjaavien toimenpiteiden saavuttamiseksi.
- Haavoittuvien ryhmien suojelu kattaa esimerkiksi lapset, naiset, siirtotyöläiset, ihmiset joilla on toimintarajoitteita tai erityistarpeita, paikallisyhteisöt, alkuperäiskansat ja muut vähemmistöt.
- Nollatoleranssi nykyajan orjuuteen tarkoittaa, että emme hyväksy pakkotyötä, ihmiskauppaa tai velkaan sidottua työtä.
- Lapsityövoiman käytön estäminen tarkoittaa, että aktiivisesti varmistetaan, että omissa toiminnoissamme tai toimitusketjussa ei ole lapsityövoimaa.
- Lähiyhteisöjen ja alkuperäiskansojen oikeuksen kunnioittaminen tarkoittaa, että ehkäistään paikallisyhteisöille tai alkuperäiskansoille aiheutuvia haitallisia vaikutuksia ja myötävaikutetaan heidän hyvinvointiinsa ja kehitykseensä.
- Konflikteihin tai epävakauteen myötävaikuttamisen välttäminen tarkoittaa sen varmistamista, että turvajärjestelyt kunnioittavat ihmisoikeudet.
- Oikeus yksityisyyteen ja tietosuoja tarkoittavat, että kaikissa liiketoimintakäytännöissä turvataan henkilökohtaiset tiedot ja kunnioitetaan yksityisyyttä.
- Ihmisoikeuksien puolustajien tukeminen tarkoittaa, että ymmärrämme heidän roolinsa ja tuomitsemme kaikenlaiset ihmisoikeusaktivisteihin kohidstuvat vastatoimet ja haitalliset toimenpiteet.
Vuorovaikutus sidosryhmien ja yhteisöjen kanssa
Vuoropuhelu sidosryhmien kanssa on keskeinen osa ihmisoikeuksia koskevaa huolellisuusvelvoiteprosessia (due diligence).
Outokumpu toimii globaalissa metallien arvoketjussa, ja yhtiöllä on tuotantolaitoksia ja toimittajia useilla alueilla. Omien toimintojen ja toimitusketjun kautta meillä on sekä suoria että epäsuoria vaikutuksia paikallisiin, kansallisiin ja globaaleihin yhteisöihin. Näiden vaikutusten ymmärtämiseksi ja niihin puuttumiseksi käymme säännöllisesti vuoropuhelua sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Outokummun tuotantolaitokset sijaitsevat usein pienemmillä paikkakunnilla, joissa olemme merkittävä työnantaja ja osa paikallisyhteisöä. Käymme avointa vuoropuhelua viranomaisten, yhteisöjen, koulujen ja oppilaitosten, järjestöjen ja yritysten kanssa. Lisäksi tuemme paikallista hyvinvointia verojen, rahoituksen ja erilaisin tukitoimin, kuten esimerkiksi lahjoitusten ja sponsoroinnin sekä kouluyhteistyön kautta.
Raaka-aineiden hankinnan maantieteellinen luonne tarkoittaa, että toimimme myös riskialueilla. Omien toimintojemme lisäksi haluamme aktiivisesti kuulla myös sidosryhmiä toimittajiemme lähialueilla – erityisesti niitä, joita toiminta voi suoraan koskea. Tällaisia sidosryhmiä ovat paikalliset yhteisöt, järjestöt ja muut olennaiset organisaatiot. Vuorovaikutuksen avulla tavoitteenamme on tunnistaa mahdollisia vaikutuksia ja tehdä yhteistyötä riskien pienentämiseksi ja positiivisten vaikutusten vahvistamiseksi.
Huolenaiheista ilmoittaminen ja valitusmekanismit
Ihmisoikeustyöhön ja siihen liittyvän huolellisuusvelvoiteprosessin osana Outokumpu tarjoaa eri kanavia huolenaiheiden ilmoittamiseen. Valitusmekanismit ovat olennaisia mahdollisten tai toteutuneiden vaikutusten varhaiseen tunnistamiseen. Kehitämme jatkuvasti kanavia, jotta ne olisivat mahdollisimman saavutettavia ja tehokkaita.
Kannustamme kaikkia – työntekijöitä, kumppaneita ja ulkoisia sidosryhmiä – ilmoittamaan mahdollisista ihmisoikeuksiin liittyvistä huolistaan.
Ilmoita huolenaiheistasi
Speak-kanavassa on ulkopuolisen ylläpitämä luottamuksellinen kanava, jossa huolenaiheista voi ilmoittaa useilla kielillä ja johon on suora linkki alla. Huolenaiheista voi ilmoittaa myös anonyymisti paikallisten lakien sen salliessa.
Suoraan vastuullisuustiimiin voi olla myös yhteydessä esimerkiksi vastuullisuusjohtajaan, ihmisoikeusjohtajaan ja toimitusketjun vastuullisuudesta vastaavaan johtajaan. Heidän yhteystietoihinsa on linkki alla.
Korjaavat toimenpiteet
Korjaavat toimenpiteet ovat keskeinen osa ihmisoikeuksiin liittyvää huolellisuusvelvoiteprosessia-due diligence -prosessia. Tämä tarkoittaa toimenpiteitä tilanteissa, joissa omasta toiminnastamme tai arvoketjusta aiheutuu haitallisia vaikutuksia ihmisille tai ympäristölle. Näin voimme puuttua vaikutuksiin, joita olemme aiheuttaneet tai joihin olemme olleet myötävaikuttamassa liikesuhteiden kautta. Korjaavin toimenpitein voidaan palauttaa ihmisarvo ja luottamus vaikutusten kohteena oleville sidosryhmille ja osoittaa sitoutumisemme vastuulliseen liiketoimintaan. Ne auttavat myös estämään sitä, että vastaavia vaikutuksia tapahtuisi uudestaan ja vähentävät juridisia ja maineeseen liittyviä riskejä.
Tällaisia toimenpiteitä voivat olla anteeksipyyntö, hyvitys, kuntoutus, korjaavat toimet tai politiikkamuutokset. Toimenpiteiden on oltava oikeudenmukaisia, suhteellisia ja vastattava koettuun vahinkoon. Vahvistamme jatkuvasti prosessejamme varmistaaksemme tehokkaan ja merkityksellisen hyvityksen koko toiminnassamme ja arvoketjussamme.