Outokumpu suunnittelee Saksan toiminnoissaan uudelleenjärjestelyä vahvistaakseen kilpailukykyään Euroopassa ja erikoistuotteiden markkinajohtajuutta

Outokumpu Oyj
Lehdistötiedote
7.11.2023 klo 8.55

Outokumpu suunnittelee Saksan toiminnoissaan uudelleenjärjestelyä vahvistaakseen kilpailukykyään Euroopassa ja erikoistuotteiden markkinajohtajuutta

Strategian toisessa vaiheessa Outokumpu vahvistaa ydintoimintojaan hyödyntääkseen täysin yhtiön nykytilanteen.  Heikentyneessä markkinatilanteessa on tarvetta tehdä välittömästi toimenpiteitä Euroopan kilpailukyvyn varmistamiseksi ja vahvistaa samalla Outokummun erikoistuotteiden markkinajohtajuutta maailmassa.

Siksi Outokumpu suunnittelee Saksan toiminnoissaan uudelleenjärjestelyjä hyödyntääkseen tehtaitaan mahdollisimman tehokkaasti. Suunnitelmissa on keskittää erikoistuotteiden tuotanto Saksassa Dillenburgiin, mikä tarkoittaisi, että ohuen tarkkuusnauhan tuotanto siirrettäisiin Dahlerbrückistä Dillenburgiin. Outokumpu suunnittelee lisäksi sulkevansa myös Hockenheimin nauhapalvelukeskuksen ja siirtävänsä yksikön toimitukset muille toimipaikoille.

“Outokumpu on erikoistuotteiden markkinajohtaja maailmassa, ja haluamme vahvistaa asemaamme entisestään. Kahden tehtaan osaamisen, tuotevalikoiman ja toimintojen yhdistäminen tarkoittaisi, että voimme laajentaa Dillenburgin tuotevalikoimaa ja vahvistaa sen asemaa todellisena arvoa luovana yksikkönä Advanced Materials -liiketoimintalinjalla yhdessä Ruotsin tehtaidemme kanssa. Suunnitellun muutoksen jälkeen Dillenburg voisi tarjota asiakkaille täyden erikoistuotteiden tuotevalikoiman – laajan valikoiman perus- ja erikoisteräslajeja, erilaisia pintoja sekä tarkkuusnauhoja”, sanoo Outokummun Advanced Materials -liiketoimintalinjan johtaja Thomas Anstots.

Suunniteltujen uudelleenjärjestelyjen arvioidaan koskevan noin 200 työpaikkaa Saksassa. Outokumpu aikoo käynnistää Saksassa neuvottelut henkilöstön edustajien kanssa paikallisen lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti.

“Toivomme pääsevämme neuvotteluissa työntekijöidemme kanssa yhteisymmärrykseen Euroopan toimintojen kilpailukyvyn vahvistamisesta pitkällä aikavälillä. Outokumpu tekee kaikkeensa löytääkseen Dahlerbrückin ja Hockenheimin työntekijöillemme uusia mahdollisuuksia sekä konsernissa että muualla. Teemme yhteistyötä henkilöstön edustajien kanssa päästäksemme sopuun ja löytääksemme ratkaisun”, sanoo Thomas Anstots. 

Suunnitelmien mukaisesti Hockenheimin palvelukeskus suljettaisiin aikaisintaan vuoden 2024 toisen neljänneksen lopussa Dahlerbrück aikaisintaan vuoden 2024 lopussa.

Uudelleenjärjestelyt toisivat noin 15 milj. euron vuosittaiset säästöt. Outokumpu kirjaa vuoden 2023 neljännen neljänneksen liikevoittoon noin 30 milj. euron oikaisuerän, joka liittyy omaisuuserien arvonalennuksiin koskien suunniteltuja sulkemisia sekä mahdollisiin uudelleenjärjestelykustannuksiin. Näillä ei ole rahavirtavaikutusta vuodelle 2023.

Suunniteltu tarkkuusnauhatuotannon siirto Dahlerbrückistä Dillenburgiin tarkoittaisi lisäksi, että Dillenburgin kylmävalssaamon tuotantolaitteisiin tehtäisiin pieniä investointeja. Kaiken kaikkiaan siirtoon liittyvien investointien ja kustannusten arvioidaan olevan noin 20 milj. euroa ja toteutuvan vuoden 2024 aikana.

Lisätietoja:

Sijoittajat: sijoittajasuhdejohtaja Linda Häkkilä, puh. 0400 719 669

Media: viestintä- ja brändijohtaja Päivi Allenius, puh. 040 753 7374 tai Outokummun mediapuhelin 040 351 9840

Outokumpu Oyj

Kiiltohehkutettua ruostumatonta terästä valmisteilla Outokummun kylmävalssaamossa Dillenburgissa, joka keskittyy tällä hetkellä erilaisiin esimerkiksi rakennusteollisuudessa käytettyihin pintoihin. Suunnitelmien myötä sillä olisi tarjota täysi erikoistuotteiden tuotevalikoima.