Outokumpu ja Dragon Mining ovat sopineet Oriveden louhoksen tyhjentämisestä urakoitsijan kanssa

Outokumpu Oyj
Tiedote
18.5.2022

Outokumpu ja Dragon Mining ovat sopineet Oriveden louhoksen tyhjentämisestä urakoitsijan kanssa

Työ Oriveden louhoksen tyhjentämiseksi alkaa, kun Outokumpu ja Dragon Mining ovat tehneet sopimuksen työstä urakoitsijan kanssa. Sopimus YIT:n kanssa käsittää tyhjentämisen lopullisen suunnittelun, toteutuksen ja jätteiden käsittelyn. Louhoksen tyhjentäminen käynnistyy välittömästi tarkemmalla teknisellä suunnittelulla ja valmistelevilla töillä.

”Tärkeintä on saada työ käyntiin mahdollisimman pian ja louhos tyhjennettyä. Louhos on tyhjennettävä ja poistettava materiaali käsiteltävä sulan aikana, joten tänä vuonna tehdään jo kaikki, mitä vain suinkin on mahdollista. Tavoitteena on, että louhos on lopullisesti tyhjennetty jätteistä ja täytetty sivukivellä viimeistään kesällä 2023”, toteaa Outokumpu Miningin toimitusjohtaja Martti Sassi.

Alustava suunnitelma kaivoksen tyhjentämiseksi jätettiin ELY-keskukselle vuoden 2021 lopulla. Outokummulle on tärkeää vastuullisena yhtiönä, että asia saadaan hoidettua kuntoon nyt mahdollisimman pian.

Lisätietoja:

Outokummun mediapuhelin, puh. (09) 421 3840


Tietoja Oriveden kaivoksesta

Outokumpu myi Oriveden kaivoksen vuonna 2003 Polar Mining Oy:lle (sittemmin Dragon Mining). Myöhemmin kävi ilmi, että louhoskuiluun on säilötty jätteitä, joiden poistamisesta on sovittu yhdessä Dragon Mining Oy:n kanssa. ELY-keskus kehotti aiemmin Outokumpua ja kaivoksen nykyistä omistajaa Dragon Miningia poistamaan kaivoksesta jätteet. Jätteiden vieminen kaivokseen ei ole hyväksyttävää eikä Outokummun ympäristöpolitiikan tai kaivoksen ympäristölupien mukaista.

Lue lisää kaivosvastuullisuudesta