Arviointi Guatemalassa toimivaa alihankkijaamme kohtaan esitetyistä syytöksistä on saatu päätökseen – tilaukset pysyvät keskeytettyinä

Outokumpu Oyj
Uutinen
19.5.2022

Arviointi Guatemalassa toimivaa alihankkijaamme kohtaan esitetyistä syytöksistä on saatu päätökseen – tilaukset pysyvät keskeytettyinä

Outokumpu ryhtyi määrätietoisiin toimenpiteisiin saatuaan tietää, että Guatemalassa toimivaa ferronikkelin alihankkija Solwaytä syytetään ympäristövahingoista, negatiivisista vaikutuksista paikallisväestöön ja siitä, ettei se ole toiminut läpinäkyvästi, ja arvioi tilannetta yhdessä ulkoisen kumppanin kanssa. Kun syytökset tulivat esille vuoden 2021 lopulla, Outokumpu lopetti välittömästi uusien tilausten tekemisen Guatemalasta. 

Arviointi on nyt saatu päätökseen. Arvioinnin tulosten perusteella Outokumpu ei näissä olosuhteissa voi jatkaa Guatemalasta peräisin olevan ferronikkelin ostoa Solwayltä YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevia ohjaavia periaatteita rikkomatta. Tilaukset Guatemalasta pysyvät tästä syystä keskeytettyinä. 

Arvioinnin tarkoituksena oli tutkia, tunnistaa ja arvioida Solwayn toiminnan ihmisoikeusvaikutuksia paikallisväestöihin keskittyen erityisesti alkuperäiskansojen oikeuksiin. Arviointiin sisältyi Solwayn ihmisoikeuksien riskienhallintakäytäntöjen ja niiden täytäntöönpanotilanteen arviointi sen määrittelemiseksi, voiko Outokumpu luottaa siihen, että kyseiset prosessit täyttävät Outokummun omat YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden mukaiset huolellisuusvelvoitteet. Arvioinnin osana maaliskuun alussa tehtiin kenttävierailu, johon osallistui sekä sisäisiä että ulkoisia sidosryhmiä.   

Lopullinen raportti sisältää suosituksia alihankkijalle. Olemme sitoutuneet käymään vuoropuhelua ja työskentelemään Solwayn kanssa paikallisväestön tilanteen ja paikallisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantamiseksi.  

Olemme myös sitoutuneet omien huolellisuusvelvoitteita koskevien prosessien jatkuvaan parantamiseen, ja hyödynnämme ulkoisen kumppanimme meille antamia suosituksia.  

Lue lisää toimitusketjun hallintaa koskevasta lähestymistavastamme ja viimeaikaisesta kehityksestä

Lue lisää ihmisoikeuksia koskevasta lähestymistavastamme

Lisätietoja: 

Outokummun mediapuhelin, puh. (09) 421 3840