Outokummun varsinaisen yhtiökokouksen 2017 päätökset

Outokumpu Oyj Pörssitiedote 21.3.2017 klo 16.15


Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017 pidettiin tänään 21.3.2017 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2016 jaetaan osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös yhtiöjärjestyksen muutokset sekä nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Kokouksen avasi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Manne Airaksinen.

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.

Osinko

Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2016 jaetaan osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 23.3.2017 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 30.3.2017.

Hallitus

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi yhteensä kahdeksan. Toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen hallituksen nykyisistä jäsenistä Markus Akermannin, Roberto Gualdonin, Kati ter Horstin, Heikki Malisen, Saila Miettinen-Lähteen, Jorma Ollilan ja Olli Vaartimon. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Eeva Sipilä. Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimon.

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen vuosipalkkiot edellisen toimikauden tasolla. Puheenjohtajan vuosipalkkio on 140 000 euroa, varapuheenjohtajan 80 000 euroa ja muiden hallituksen jäsenten 60 000 euroa. Hallituksen jäsenille maksettavat kokouspalkkiot pysyvät myös ennallaan ja ovat 600 euroa kultakin hallituksen ja sen valiokuntien kokoukselta. Ulkomailla asuville hallituksen jäsenille maksettava kokouspalkkio on 1 200 euroa kokoukselta.

Vuosipalkkio maksetaan sillä edellytyksellä, että hallituksen jäsenet käyttävät 40 % vuosipalkkiostaan Outokummun osakkeiden ostoon markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeet tulee ostaa kahden viikon kuluessa siitä, kun yhtiön osavuositulos ajalta 1.1.–31.3.2017 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida ostaa edellä mainittuna aikana, ne hankitaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Nimitystoimikunta katsoo hallituksen jäsenten kasvavan ja pitkäjänteisen osakeomistuksen palvelevan osakkeenomistajien etua.

Tilintarkastaja

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hallituksen hyväksymän laskun mukaan.

Yhtiöjärjestyksen muuttaminen

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiöjärjestyksen kotipaikkaa koskevan 1 §:n kohdan siten, että yhtiön kotipaikaksi muutettiin Espoon sijasta Helsinki.

Yhtiökokous päätti myös muuttaa yhtiöjärjestyksen tilintarkastajan pätevyysvaatimuksia koskevan 10 §:n kohdan siten, että viittaus Keskuskauppakamarin hyväksymiin tilintarkastajiin korvattiin viittauksella KHT-tilintarkastajiin.

Yhtiökokous päätti lisäksi muuttaa yhtiöjärjestyksen yhtiökokouksen vaihtoehtoisia pitopaikkoja koskevan 12 §:n siten, että yhtiökokous voidaan kotipaikan muutoksesta huolimatta pitää myös Espoossa.

Yhteistilillä olevien osakkeiden menettäminen

Outokummun osakkeenomistajan tuli esittää osakekirjansa ja pyytää osakkeiden kirjaamista arvo-osuustililleen Outokummun arvo-osuusjärjestelmään liittämistä koskevassa päätöksessä määritellyn kirjaamisajan puitteissa eli 11.2.1994 mennessä (ilmoittautumispäivä). Silloisen osakeyhtiölain (29.9.1978/734) 3 a luvun 3 §:n mukaisesti yhtiön nimissä avattiin yhteinen arvo-osuustili niille osakkeenomistajille, jotka eivät esittäneet osakekirjaansa ja pyytäneet osakkeidensa kirjaamista edellä mainittuun ilmoittautumispäivään mennessä. Osakkeiden kirjaamista on voinut pyytää myös ilmoittautumispäivän jälkeen.

Yhtiökokous päätti, että sellaiset osakkeet ja niihin perustuvat oikeudet, joiden kirjaamista arvo-osuusjärjestelmään ei ole vaadittu, on menetetty osakeyhtiölain 4 luvun 10 §:n 2 momentin mukaisesti. Päätöksen jälkeen menetettyyn osakkeeseen sovelletaan yhtiön hallussa olevia omia osakkeita koskevia säännöksiä. Tällaisia osakkeita, jotka siirtyvät Outokummun hallussa oleviksi osakkeiksi, on 30 kappaletta. Siirron jälkeen Outokummun hallussa on 4 209 560 omaa osaketta.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 40 000 000 oman osakkeen hankkimisesta. Määrä vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Omia osakkeita voidaan valtuutuksen nojalla hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Osakkeista maksettava hinta määräytyy yhtiön osakkeesta julkisessa kaupankäynnissä hankintapäivänä maksetun hinnan mukaisesti tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Omia osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen). Osakkeita voidaan hankkia myös julkisen kaupankäynnin ulkopuolella. Omien osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia soveltuvan lain ja määräysten puitteissa. Outokummulla ja sen tytäryhteisöillä hallussaan olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä ei voi kuitenkaan ylittää 10 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2018 asti. Tällä hetkellä Outokumpu omistaa 4 209 530 omaa osaketta. Yllä mainitun siirron jälkeen Outokummun hallussa on 4 209 560 omaa osaketta.

Valtuutus päättää osakeannista ja muiden osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhteensä enintään 80 000 000 osakkeen antamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeannilla ja/tai antamalla osakeyhtiölain 10:1:ssä tarkoitettuja osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia, pois lukien Outokummun johdon ja henkilöstön kannustamiseen tarkoitetut optio-oikeudet.

Valtuutuksen perusteella voidaan antaa yhteensä enintään 40 000 000 uutta osaketta ja luovuttaa yhteensä enintään 40 000 000 yhtiön hallussa olevaa omaa osaketta. 40 000 000 osaketta vastaa noin 9,6 % Outokummun nykyisestä rekisteröidystä osakkeiden kokonaismäärästä. Hallitus päättää kaikista muista osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Hallituksella on oikeus päättää osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen, kuitenkin enintään 31.5.2018 asti.

Yhtiökokouksen pöytäkirja

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä viimeistään 4.4.2017 alkaen Outokummun verkkosivuilla osoitteessa www.outokumpu.com/agm.

Lisätietoja:

Sijoittajat: Tommi Järvenpää, puh. (09) 421 3466, matkapuh. 040 576 0288

Media: Reeta Kaukiainen, puh. 050 522 0924

Outokumpu Oyj
 

 

Outokumpu on ruostumattoman teräksen markkinajohtaja maailmassa. Valmistamme edistyksellisiä materiaaleja, jotka ovat tehokkaita, kestäviä ja kierrätettäviä ja auttavat siten rakentamaan maailmaa, joka kestää ikuisesti. Sata vuotta sitten keksitty ruostumaton teräs on ihanteellinen materiaali kestäviin ratkaisuihin vaativissa käyttökohteissa aina ruokailu- ja sairaalavälineistä siltoihin ja energialaitoksiin: se on 100-prosenttisen kierrätettävä, korroosionkestävä, hygieeninen ja kestävä materiaali, jota ei tarvitse huoltaa. Outokummun palveluksessa on noin 10 000 ammattilaista yli 30 maassa. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja sen osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
www.outokumpu.fi      outokumpu.com/stainless-news      choosestainless.outokumpu.com