Toimintaympäristö

Ruostumattoman teräksen pitkän aikavälin näkymät jatkuvat myönteisinä, sillä se on monin tavoin vastaus tarpeeseen löytää pitkäikäisiä ja kestäviä ratkaisuja maailman tämän hetken tärkeimpiin haasteisiin.
Sivua viimeksi päivitetty: 19.03.2024

Vastuullisuus on keskeistä

Ruostumattoman teräksen kysyntään vaikuttavat pääasiassa erilaiset maailmanlaajuiset megatrendit, kuten kaupungistuminen, liikkuvuuden lisääntyminen, talouden ja väestön kasvu sekä ilmastonmuutos. Nämä megatrendit edellyttävät talouden, yhteiskunnan ja ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja – ratkaisuja, jotka voidaan pitkän elinkaarensa päätteeksi käyttää uudelleen.

Outokummun sitoutuminen ja osallistuminen kestävään kehitykseen on olennainen osa koko arvoketjuamme aina hankinnasta ja tuotannosta asiakastoimituksiin. Oman hiilijalanjäljen pienentäminen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on selkeä painopistealue, ja pienennämme jatkuvasti toimintamme ympäristövaikutuksia esimerkiksi parantamalla tuotannon energiatehokkuutta ja käyttämällä vähäpäästöistä sähköä. Etsimme jatkuvasti keinoja parantaa tuotteidemme ja prosessiemme vastuullisuutta entisestään. Kaksi vuotta sitten toimme markkinoille vähäpäästöisen Outokumpu Circle Green®-teräksen, joka on ensimmäinen laatuaan maailmassa: kukaan muu ruostumattoman teräksen valmistaja ei ole pystynyt valmistamaan terästä niin pienin päästöin, kun otetaan kaikki ilmastopäästöt raaka-aineiden valmistuksesta koko tuotantoketjuun. Viime vuonna kerroimme useasta asiakasyhteistyöstä. Vastuullisen toimitusketjun varmistamiseksi ja kiertotalouden kehittämiseksi otettiin myös askeleita, joista yksi esimerkki on Inner Circle -hanke, joka tuo yhteen kierrätysteräksen toimittajat ja käyttäjät sekä asiakkaat.

Outokumpu myy ruostumatonta terästä joko suoraan loppukäyttäjille tai ruostumattoman teräksen jakelijoille, putkien valmistajille ja metallinjalostajille kuten palvelukeskuksille, jotka myyvät tuotteet eteenpäin loppukäyttäjille. Vuonna 2023 nauha- ja levytuotteista 53 % myytiin suoraan loppukäyttäjille, ja loput 47 % myytiin jakelijoille, jotka varastoivat ja prosessoivat ruostumatonta terästä edelleen ja palvelevat siten loppukäyttäjiä. Americas-liiketoiminta-alueella jakelijoiden osuus (72 %) on isompi kuin Euroopassa (38 %).
 

Isoja toimijoita, maailmanlaajuiset markkinat

Outokumpu toimii maailmanlaajuisilla ruostumattoman teräksen markkinoilla, joilla meidät tunnetaan maailmanluokan tuotannosta, kattavasta tuotevalikoimasta ja osaamisestamme. Se on vakaa pohja strategian toteuttamiselle. Vuonna 2023 kylmävalssattujen tuotteiden markkinat olivat noin 30,8 milj. tonnia. Outokummun markkinaosuus oli maailmanlaajuisesti noin 3,2 %. Euroopassa Outokumpu on markkinajohtaja, ja markkinaosuutemme oli kylmävalssatuissa tuotteissa noin 33 %. Osuus nousi edellisvuodesta, koska tuonti EU-alueelle laski 19 %:iin edellisvuoden 35 %:sta. Pohjois- ja Väli-Amerikan alueella (USMCA) markkinaosuutemme on noin 23 %, joten Outokumpu on Amerikoissa markkinoiden toiseksi suurin tuottaja. Yhdysvalloissa Outokummun markkinaosuus on noin 21 %.
(Lähteet: CRU:n ruostumattoman teräksen nauha- ja levytuotteiden markkinakatsaus marraskuussa 2023, EUROFER, ulkomaankauppatilastot, American Iron & 
Steel Institute, StatsCan, Canacero.)
 

Viime vuosina ruostumattoman teräksen markkinat ovat kärsineet ylikapasiteetista erityisesti Aasiassa. Outokummun lisäksi maailman suurimpia ruostumattoman teräksen tuottajia ovat aasialaiset tuottajat Tsingshan, Delong, Baosteel, TISCO ja POSCO sekä eurooppalaiset Acerinox ja Aperam. Teräksen tuotanto oli globaalisti 1 850 milj. tonnia, josta noin 3,1 % oli ruostumatonta terästä.
(Lähteet: CRU:n nikkelikatsaus, helmikuu 2024, ja worldsteel, joulukuu 2023.) 

Vuonna 2023 ruostumattoman teräksen aihioiden globaali tuotantokapasiteetti pysyi melko samalla tasolla kuin edellisenä vuonna ja kasvoi noin 1 %:n 72,6 milj. tonniin. Maailmanlaajuisesti tehtaiden kapasiteettien käyttöaste oli vuonna 2023 noin 71 % eli melko samalla tasolla kuin edellisvuonna. Vuoden 2023 loppupuolella kokonaiskulutusennusteita laskettiin, kun ruostumattoman teräksen kysyntä hidastui maailmanlaajuisesti.
(Lähde: CRU:n ruostumattoman teräksen litteiden tuotteiden markkinanäkymät, marraskuu 2023.) 

Ruostumattoman teräksen valmistus sitoo paljon pääomaa, joten tuottajat pyrkivät yleensä pitämään tuotannon käyttöasteen koko ajan korkealla säilyttääkseen ja parantaakseen kannattavuuttaan. Useat aasialaiset tuottajat valmistavat sekä ruostumatonta että hiiliterästä, jota voidaan joissakin tapauksissa käyttää ruostumattoman teräksen sijaan, kun taas eurooppalaiset valmistajat ovat keskittyneet kestävään ruostumattomaan teräkseen. 

 

Markkinat asettuivat pandemiaa seuranneen ylikuumenemisen jälkeen

Vuosi 2023 alkoi vahvassa markkinaympäristössä, kun Euroopan talouden luvut näyttivät odotettua paremmilta, Kiina alkoi avautua pandemian jälkeen, ja kausivaihtelu viittasi positiivisen markkinatoimintaan. Tuotantoa oli kuitenkin paljon, ja kun kysyntä jäi alle
odotusten, markkinat alkoivat sopeutua tilanteeseen. Jakelijat jatkoivat varastojensa tyhjentämistä ja tilasivat varovaisesti vain pieniä määriä odottaessaan selvempiä merkkejä reaalikysynnän parantumisesta. Suuret varastot ja energian kalliit hinnat eivät helpottaneet tuottajien asemaa. Kiinassa talous toipui odotettua hitaammin. Tavallisesti hiljaisemmalle kesäkaudelle tultaessa Euroopan markkinat olivat yhä vaisut, mihin vaikutti huono taloustilanne. Tarjonta ylitti kysynnän, ja tuottajat pidensivät kesän seisokkeja tasapainottaakseen markkinoita.

Varastojen purkamisen jatkuttua pitkään jakelijat alkoivat täyttää varastojaan kolmannella neljänneksellä. Sen myönteinen vaikutus heikkeni pian, sillä loppukäyttäjien reaalikysyntä oli yhä rajallista. Ostajat olivat epävarmoja kysynnän ja hinnan tulevasta kehityksestä, joten varastoon tilattiin vain omaa myyntiä vastaavia määriä.

Vuoden 2023 alkupuoliskolla ruostumattoman teräksen litteiden tuotteiden hinnat laskivat merkittävästi, eikä Euroopan ja Aasian hinnoissa ollut enää eroa. Tuonti ei ollut houkuttelevaa, kun kotimarkkinoilla oli materiaalia saatavilla lyhyin toimitusajoin, ja hinnat olivat samalla tasolla. Pohja oli kuitenkin nähty, ja hinnat toipuivat vuoden jälkipuoliskolla Euroopan tuottajien pitkien seisokkien jälkeen. Kiinassa hinnat kehittyivät samaan tapaan, kun niihin kohdistui paineita kysynnän heikon toipumisen ja ylitarjonnan vuoksi. Kiinalaiset tuottajat alkoivat leikata tuotantoaan, mutta tuotanto pysyi yhä korkealla tasolla.

EU-alueella tuonnin laskupaineita lisäsi indonesialaisen materiaalin tasoitustoimenpiteiden kiertoa Taiwanin, Turkin ja Vietnamin kautta koskeva tutkimus. Ostajat lakkasivat tilaamasta Aasiasta välttääkseen mahdolliset jälkiverot. Hiilirajamekanismiin liittyvä
tuoterekisteröintiprosessi käynnistyi, mikä vaikuttaa jatkossa EU-alueelle tuotaviin materiaaleihin.

Vuoden 2023 aikana taloustilastot viittasivat siihen, että Euroopassa oli alkanut taantuma. Euroalueen inflaatio oli korkealla tasolla, mutta laski vähitellen vuoden aikana. Energian hinnat laskivat, mutta olivat yhä korkeammalla tasolla kuin ennen Ukrainan sotaa. Lähi-idän kriisin eskaloitumisen riski toi lisää epävarmuutta talouteen.

Ruostumattoman teräksen nauha- ja levytuotteiden maailmanlaajuinen kokonaiskulutus oli 39,5 milj. tonnia vuonna 2023. Kulutus nousi 0,1 % ja oli samalla tasolla kuin edellisvuoden 39,4 milj. tonnia. Aasian ja Tyynenmeren alueella kysyntä kasvoi 5,4 %, mutta Amerikoissa kysyntä laski 11,7 % ja EMEA-alueella 18,3 %.
(Lähde: CRU:n ruostumattoman teräksen litteiden tuotteiden markkinanäkymät marraskuussa 2023.)

Markkinoiden odotetaan toipuvan rajallisesti vuonna 2024 

Maailmantalouden odotetaan pysyvän vuonna 2024 vaatimattomalla tasolla mutta hidastuvan vuodesta 2023. Euroopassa inflaatio jatkaa laskuaan, ja Yhdysvalloissa talous voi hidastua ja vajota taantumaan. Kiinan bruttokansantuotteen kasvuun liittyvät odotukset voivat tukea kasvua, mutta kysynnän toipumisesta ei ole selviä merkkejä, ja yksityisen sektorin haluttomuus investoida on yhä kohtalainen riski. Maailman bruttokansantuotteen odotetaan kasvaneen 2,5 % vuonna 2023. Vuonna 2024 kasvua odotetaan olevan 2,0 %. 
(Lähde: CRU:n raportti maailmantalouden näkymistä, joulukuu 2023.)

Voimistuva alueellistuminen globalisaatioon verrattuna ja äskettäin voimaan tulleet uudet kaupan esteet voivat tukea sitä, että Euroopassa ostajat siirtyvät tilaamaan paikallisia tuotteita. Sen seurauksena Euroopan markkinatilanne ja tuotanto voivat toipua vaikkakin hitaasti, sillä kysynnän odotetaan paranevan vasta vuoden jälkipuoliskolla. Yhdysvalloissa kysynnän odotetaan olevan
vaisua, ja isoja projekteja on viivästetty korkotason takia. Korkojen todennäköinen lasku voi vaikuttaa positiivisesti
sekä Euroopan että Yhdysvaltojen talouteen.

Kiinan ruostumattoman teräksen markkinoilla on odotuksena, että varastoja tyhjennetään, koska varastot ovat suuria ja alueella on ylikapasiteettia, ennen kuin kysynnän toipuminen voi vahvistaa markkinoita ja viitata vahvempaan kasvuun vuonna 2024. 
(Lähde: CRU:n ruostumattoman teräksen markkinanäkymät, marraskuu 2023.)

Lyhyen aikavälin näkymät ja viimeisimmät markkinakommentit

Viimeisimmät näkymät julkaistaan aina viimeisimmän osavuosikatsauksen yhteydessä.

Markkinakommentteja päivitetään osavuosikatsauksen yhteydessä, ja ne julkaistaan toimitusjohtajan katsauksessa ja viimeisimmissä osavuosikatsauksissa

Lue lisää

Raportit ja esitykset
Toimitusjohtajan katsaus
Tavoitteet ja näkymät
Vastuullinen sijoitus