Johtoryhmä

Outokummun johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja, ja johtoryhmä raportoi ja tekee päätöksiä, joilla ohjataan ja määritellään Outokummun suuntaviivat.
Sivua viimeksi päivitetty: 05.03.2024

Toimitusjohtaja ja toimitusjohtajan sijainen

Toimitusjohtaja on vastuussa yhtiön operatiivisesta johtamisesta, jonka tavoitteena on turvata osakkeenomistajille yhtiön arvon merkittävä ja kestävä kasvu.

Toimitusjohtaja valmistelee päätöksiä ja muita asioita hallituksen kokouksia varten, kehittää konsernia yhdessä hallituksen kanssa päätettyjen tavoitteiden mukaisesti ja varmistaa hallituksen päätösten asianmukaisen täytäntöönpanon. Toimitusjohtajan velvollisuutena on lisäksi varmistaa, että konsernissa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja muita soveltuvia sääntöjä. Jos toimitusjohtajan sijainen on nimitetty, hän vastaa toimitusjohtajan velvollisuuksista, jos toimitusjohtaja on estynyt hoitamasta niitä itse. Toimitusjohtajalle ei ole nimitetty sijaista tällä hetkellä.


Johtoryhmä ja liiketoiminta-alueiden ohjausryhmät

Outokummun johtoryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja, ja johtoryhmä raportoi ja tekee päätöksiä, joilla ohjataan ja määritellään Outokummun suuntaviivat. Outokummun johtoryhmään kuuluu toimitusjohtaja, toimitusjohtajan sijainen (jos sijainen on nimetty) ja muita ylimmän johdon avainhenkilöitä. Konsernitoimintojen ohjausryhmä (Group Functions Board) on Outokummun johtoryhmän alajaosto ja konsernihallinnon valvonta- ja päätöksentekoelin. Konsernitoimintojen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja. Konsernitoimintojen ohjausryhmän tekemät päätökset raportoidaan Outokummun johtoryhmälle.

Jokaista Outokummun liiketoiminta-aluetta johtaa liiketoiminta-alueen ohjausryhmä (Business Area Board), jonka puheenjohtajana toimii toimitusjohtaja. Liiketoiminta-alueen ohjausryhmään kuuluu toimitusjohtaja, talous- ja rahoitusjohtaja, kyseisen liiketoiminta-alueen johtaja sekä muita valittuja ylimmän johdon jäseniä.

Johtoryhmän ja liiketoiminta-alueen ohjausryhmän päätöksentekovalta on toimitusjohtajan päätöksentekovallan mukainen. Näiden elinten vastuulla on kehittää konsernin toimintoja hallituksen asettaman strategian ja tavoitteiden mukaisesti.

Toimitusjohtaja kutsuu koolle johtoryhmän ja liiketoimintaalueiden ohjausryhmien kokoukset. Joka kokouksesta pidetään pöytäkirjaa. Johtoryhmä, konsernitoimintojen ohjausryhmä sekä liiketoiminta-alueiden ohjausryhmät kokoontuvat tavallisesti kerran kuussa. 

Lue lisää

Lue lisää johtoryhmän jäsenistä ja heidän palkitsemisestaan ja osakeomistuksistaan.

Johtoryhmän jäsenet
Ylimmän johdon palkitseminen
Liiketoiminta-alueet