Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2017 pidettiin tänään 21.3.2017 Helsingissä. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2016 jaetaan osinkoa 0,10 euroa osakkeelta. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös yhtiöjärjestyksen muutokset sekä nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi yhteensä kahdeksan ja valitsi hallituksen jäseniksi uudelleen hallituksen nykyisistä jäsenistä Markus Akermannin, Roberto Gualdonin, Kati ter Horstin, Heikki Malisen, Saila Miettinen-Lähteen, Jorma Ollilan ja Olli Vaartimon. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Eeva Sipilä. Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimon.

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen vuosipalkkiot edellisen toimikauden tasolla. Puheenjohtajan vuosipalkkio on 140 000 euroa, varapuheenjohtajan 80 000 euroa ja muiden hallituksen jäsenten 60 000 euroa. Hallituksen jäsenille maksettavat kokouspalkkiot pysyvät myös ennallaan ja ovat 600 euroa kultakin hallituksen ja sen valiokuntien kokoukselta. Ulkomailla asuville hallituksen jäsenille maksettava kokouspalkkio on 1 200 euroa kokoukselta.

Vuosipalkkio maksetaan sillä edellytyksellä, että hallituksen jäsenet käyttävät 40 % vuosipalkkiostaan Outokummun osakkeiden ostoon markkinoilta julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan. Osakkeet tulee ostaa kahden viikon kuluessa siitä, kun yhtiön osavuositulos ajalta 1.1.–31.3.2017 on julkistettu. Jos osakkeita ei sisäpiirisääntelyn johdosta voida ostaa edellä mainittuna aikana, ne hankitaan ensimmäisenä sellaisena ajankohtana, kun se soveltuvien sisäpiirisääntöjen mukaisesti on mahdollista. Nimitystoimikunta katsoo hallituksen jäsenten kasvavan ja pitkäjänteisen osakeomistuksen palvelevan osakkeenomistajien etua.

Yhtiökokous valitsi tilintarkastajaksi tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy:n toimikaudelle, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio hallituksen hyväksymän laskun mukaan.

Kaikki yhtiökokouksen päätökset.


Yhtiökokouksen 2017 materiaalit

Yhtiökokouksen pöytäkirja 2017
Varsinaisen yhtiökokouksen 2017 päätökset
Ääniluettelo (liite 1)
Hallintarekisteröityjen osakkeenomistajien äänestysohjeet (liite 2)
Yhtiökokouskutsu (liite 3)
Toimitusjohtajan katsaus (liite 4)
Tilinpäätösasiakirjat tilikaudelta 2016 (liite 5)
Tilintarkastuskertomus (liite 6)
Hallituksen ja sen valiokuntien ehdotukset yhtiökokoukselle (liite 7)
Hallituksen puheenjohtajan katsaus yhtiön palkitsemispolitiikkaan (liite 8)
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset yhtiökokoukselle (liite 9)
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2017
Nimitystoimikunnan ehdotus vuoden 2017 yhtiökokoukselle
Eeva Sipilän ansioluettelo
Toimitusjohtajan katsaus 2017
Taloudellinen katsaus 2016
Annual report 2016
Tilinpäätöstiedote 2016