Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.3.2015 Espoossa. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2014 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2014 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Kokouksen avasi yhtiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, ja kokouksen puheenjohtajana toimi asianajaja Manne Airaksinen. 

Tilinpäätös

Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätökset sekä myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2014. 

Osinko

Yhtiökokous päätti, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta ei jaeta osinkoa. 

Hallitus

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenmääräksi yhteensä kahdeksan. Yhtiökokous valitsi hallituksen jäseniksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun hallituksen nykyisistä jäsenistä uudelleen Markus Akermannin, Roberto Gualdonin, Stig Gustavsonin, Heikki Malisen, Elisabeth Nilssonin, Jorma Ollilan ja Olli Vaartimon. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Saila Miettinen-Lähde. Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi Jorma Ollilan ja varapuheenjohtajaksi Olli Vaartimon.

Yhtiökokous päätti pitää hallituksen jäsenille maksettavat palkkiot ennallaan. Hallituksen jäsenten palkkiot ovat seuraavat: vuosipalkkio hallituksen puheenjohtajalle 140 000 euroa, varapuheenjohtajalle 80 000 euroa ja muille jäsenille 60 000 euroa. Kokouspalkkio, joka maksetaan myös hallituksen valiokuntien kokouksista, on 600 euroa/kokous Suomessa ja 1 200 euroa/kokous ulkomailla asuville hallituksen jäsenille.

Yhtiökokouksen 2015 materiaalit

Yhtiökokouksen 2015 päätökset
Yhtiökokouksen pöytäkirja 2015
Osallistujatilasto
Hallintarekisteröityjen äänestysohjeet (liite 2)
Yhtiökokouskutsu 2015 (liite 3)
Yhtiökokouksen esitys (liite 4)
Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 (llite 5)
Tilintarkastuskertomus (liite 6)
Hallituksen esitys voitonjaosta (liite 7)
Nimitystoimikunnan ehdotus varsinaiselle yhtiökokoukselle (liite 8)
Yhtiökokouskutsu 2015
Nimitystoimikunnan ehdotus vuoden 2015 yhtiökokoukselle
Outokummun yhtiökokous 2015 CV - Saila Miettinen-Lahde
Yhtiökokousesitys 2015 – toimitusjohtajan katsaus
Vuosikertomus 2014
Tilinpäätöstiedote 2014