Outokummulla oli vuonna 2014 kolme yhtiökokousta – varsinainen yhtiökokous huhtikuussa ja kaksi ylimääräistä yhtiökokousta, joista helmikuun ylimääräinen yhtiökokous päätti osakeannista ja kesäkuun ylimääräinen yhtiökokous osakkeiden yhdistämisestä.

Varsinainen yhtiökokous 2014

Outokumpu Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 14.4.2014 Espoossa. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2013 tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden yhtiön johdolle. Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2013 ei jaeta osinkoa. Yhtiökokous hyväksyi ehdotukset hallituksen valtuuttamisesta päättämään omien osakkeiden hankinnasta sekä osakeannista ja muiden osakkeisiin oikeuttavien, erityisten oikeuksien antamisesta. Yhtiökokous hyväksyi myös nimitystoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä ja palkkioista.

Kesäkuun 2014 ylimääräinen yhtiökokous

Outokumpu Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin maanantaina 16.6.2014 Dipolin kokous- ja kongressikeskuksessa Espoossa. Yhtiökokous päätti, että Outokummun osakkeiden lukumäärää vähennetään osakepääomaa alentamatta siten, että jokainen kaksikymmentäviisi (25) osaketta yhdistetään yhdeksi (1) osakkeeksi osakeyhtiölain (”OYL”) 15 luvun 9 §:ssä säädetyssä tarkoituksessa ja siinä säädetyssä menettelyssä. Osakkeiden yhdistämisen tarkoituksena on yksittäisen osakkeen arvon kasvattaminen sekä siten osakkeita koskevan kaupankäynnin edellytysten parantaminen ja osakkeen hinnanmuodostuksen tehostaminen. 

Yhdistäminen toteutetaan lunastamalla jokaiselta osakkeenomistajalta vastikkeetta osakemäärä, joka saadaan kertomalla kullakin arvo-osuustilillä osakkeiden yhdistämispäivänä 19.6.2014 olevien osakkeiden määrä kertoimella 24/25. Osakkeiden murto-osien syntymisen välttämiseksi kultakin osakkeenomistajalta lunastettavien osakkeiden määrä pyöristettiin tarvittaessa ylöspäin lähimpään kokonaiseen osakkeeseen. Osakkeiden lukumäärä arvioidaan arvo-osuustilikohtaisesti.

Järjestely ei edellytä osakkeenomistajilta toimenpiteitä.

Lisätietoa osakkeiden yhdistämisestä

Helmikuun 2014 ylimääräinen yhtiökokous

Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään maksullisesta osakeannista, jossa osakkeenomistajilla on oikeus merkitä uusia osakkeita samassa suhteessa kuin heillä on ennestään yhtiön osakkeita.  Hallituksella on oikeus päättää osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden perusteella mahdollisesti merkitsemättä jääneiden osakkeiden tarjoamisesta hallituksen määrittämille tahoille. Osakeannissa liikkeelle laskettavien osakkeiden enimmäismäärä oli 65 000 000 000 kappaletta uusia osakkeita. Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään muista osakeannin ehdoista. 

Yhtiökokouksen 2014 materiaalit

Varsinaisen yhtiökokouksen 2014 päätökset
Varsinaisen yhtiökokouksen 2014 pöytäkirja
Hallintarekisteröityjen äänestysohjeet (liite 1)
Ääniluettelo (liite 3)
Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja 2014
Ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset
Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja 2014
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen 2014
CV of Roberto Gualdoni
CV of Stig Gustavson
Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen 2014 (liite 2)
Notice to the Extraordinary General Meeting on June 16, 2014
Toimitusjohtajan katsaus
Vuosikertomus 2013
Outokumpu Oyj Tasekirja 2014
Tilinpäätöstiedote 2014